Kuka?
Laura 21 vee. Kolmella sanalla todennäköisesti laiska, sarkastinen ja öö... tyttömäinen? Ylläolevassa, tulevassa ajokorttikuvassani myös jonkinasteinen sarjamurhaaja.
Missä?
Asun tällä hetkellä Jyväskylässä, missä myöskin opiskelen ammattikorkeakoulussa - kesän jälkeen starttaisi kolmas vuosi. Motivaatio on viime aikoina ollut vähän hakusessa, mutta onneksi asun syksystä lähtien noin 300 metrin päässä koulusta. Ehkä sinne sitten jaksaa lampsia, kun pääsee tarpeen tullen nopeasti pakoonkin, heh heh hee.

Mitä?
Shoppailua, elokuvia (hyviä on esimerkiksi Sofia Coppolan, Quentin Tarantinon ja Tim Burtonin leffat), kirjoja (Jeffrey Eugenides ftw), mekkoja, hameita, sukkahousuja, kavereita ja muita ihania ihmisiä, punaviiniä, puistohengailua, tv-sarjoja (tän hetken lemppareita on How I met you mother ja Täydelliset naiset, mutta seuraan noin 37593485 eri sarjaa), musiikkia, lapsellisuutta, ailahtelevaisuutta, opiskelijaköyhistelyä, mielihaluja, innostumista, hyvää ruokaa ja kaikkea muuta.

Miksi?
Olen pyörinyt blogimaailmassa vuodesta 2007 alkaen, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi perustaa omaa, julkista (jotain noloja yksityisblogeja löytyy...), kunnollista blogia ihan omalla naamalla varustettuna, vaikka ihkaomasta blogista olen haaveillutkin varmaan siitä lähtien kun aloin niitä lukemaan. Ainut ongelma tässä on vaan mun laiskuus ja se, että kyllästyn alta aikayksikön. Yritän nyt kuitenkin ankarasti pitää tätä blogia pystyssä, vannon!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti